21.11.2017

JOULUMARKKINAT!


Viime viikkoina ei ole ollut tekemisen puutetta.
Joulumarkkinat on ehkä parasta, mitä ihminen voi joulun alla harrastaa! Sekä myyjän, että ostajan näkökulmasta. Minkään muun vuodenajan markkinoilla ei ole samanlaista fiilistä ja tunnelatausta, kuin joulumarkkinoilla. Tänä jouluna olen siis myymässä kaksilla eri markkinoilla, joista ensimmäiset ovat Parolan aseman Joulumarkkinat tulevana lauantaina 25.11.

Markkinaintoiluni tuskin on jäänyt keneltäkään some-kanaviani seuraavilta huomaamatta. Tänä vuonna markkinat tuntuvat erilaiselta minulle henkilökohtaisesti. Sen vuoksi, että tällä kertaa olen myymässä korttejani virallisesti ensimmäistä kertaa - ja tottahan vastaanotto jännittää! Lisäksi nämä markkinat tuntuvat itselleni tärkeältä rajapyykiltä - olen virallisesti ollut uupunut ja nyt koen olevani sinut asian kanssa. Silti mietityttää, että iskeekö jännitys liian kovasti jostain takavasemmalta. Haluan kuitenkin uskoa, että toimivin lääke jännitykseen on heittäytyä rohkeasti hetkeen ja luottaa hetken kantavan.

Tänä vuonna lastaan auton peräkontin täyteen yhdessä Piian kanssa. Vietimme erään varsin mukavan perjantain kranssien parissa. Hommahan on varsin sotkuista, mutta mukavaa. Kävin katselemassa (itseni tekemää) ohjetta Kaisan blogista, koska jostain syystä onnistun aina unohtamaan kuinka kranssi väännetään. Sinänsähän homma on varsin yksinkertaista. Onneksi voimme ottaa oppia muilta - ja joskus jopa itseltämme. Kransseista tuli hienoja! On hauskaa, miten jokainen synnyttää samoista materiaaleista ihan oman näköisiään tuotteita. Persoona näkyy kransseissakin.

Tilasimme myös Piian kanssa yhdessä ulkomailta asti nahan näköistä paperia, josta ompelimme säilytyspussukoita. Olen ihan totaalisen ihastunut noihin pusseihin! Ne ovat kestäviä, koska ne voi pestä pesukoneessa (testattu on, toimii) ja todella tukevia. Niitä ei saa lötsähtämään vaikka kuinka yrittäisi! Pussit ovat kätevät minkä tahansa säilyttämiseen, mutta toimii myös vaikka hyasintin ruukkuna näin joulun alla. 

Kranssien ja pussien lisäksi Piia ottaa mukaan myös neulomiaan kaulahuiveja (ylläri, että älyttömän nättejä nekin!) ja itse leikkelin puolisoni kanssa viime viikonloppuna aimokasan korttitelineitä puuverstaalla.  

Kaikki alkaa pikkuhiljaa olla valmista markkinoita varten - joten 

Tervetuloa Parolan asemalle 
lauantaina 25.11 klo 11-16!

15.11.2017

JOULU-KORTIT

Nämä ovat joulukortteja sarjasta nimeltä Joulu. 
Minulla on tietenkin tietynlainen ajatus, kun lähden miettimään millaisen sarjan haluan tehdä. Niinhän kaikessa luovassa toiminnassa on. Ensin suunnitellaan ja sitten toteutetaan. Luovassa prosessissa käy ainakin omalla kohdallani myös monesti niin, että suunnitelmat muuttuvat matkan varrella ehkä paljonkin, koska mieli kehittelee jatkuvasti asioita eteenpäin. Se alkuperäinen ydinajatus kuitenkin on ja pysyy.

Näiden Joulu-korttien ydinajatus oli punaiset omenat ja vihreät havut. Ne ovat ne perinteisimmät joulun värit ja tuntuvat tänä vuonna itsestäni hyvältä. Perinteinen on monesti hyvä. Sen lisäksi mietin sekaan hieman piparkakun ruskeaa ja muita luonnon sävyjä. Lumiset maisemat ovat ne, jotka tulivat puskasta ja kaupan päälle syyslomareissulla. En olettanut tähän sarjaan sisältyvän lumikortteja, vaikka joulukorteista onkin kyse.

Minun mielestäni jouluna ei nimittäin tarvitse olla lunta. Olen viettänyt joulua Lapissa lumikinosten keskellä ja aurinkomailla palmujen alla. Siihen väliin mahtuu tietenkin monta erilaista joulua, mutta yksi asia on varma - jos ei ole joulutunnelma kohdillaan omassa päässä, niin ei se sinne kyllä lumen mukanakaan leijaile. Lumi tuo tunnelmaa, sitä tietenkin jouluna kaivataan, mutta kyllä se joulun mieli on muuta kuin lumi ja joulusauna.

Yksi rakkaimmista joulun muistoista on pari vuotta sitten joulupäivältä, kun lähdimme kävelylle. Ruoho oli vihreää kuin kesällä, aurinko paistoi ja lämmintä oli reilusti yli kymmenen astetta. Kaikkialla oli hiljaista ja rauhallista, jopa pääni sisällä. Siinä hetkessä tunsin joulun.

30.10.2017

TARINAA JOULUKORTTIEN TAKAA

Pari viikkoa sitten lähdin metsään omenakorin kanssa.

Joulukortit on kenties parasta fiilisteltävää, mitä olla voi. Oma jouluni on hyvinkin maltillinen. En perusta ylenmääräisestä hilpetööristä, joka vie lipastosta kolme laatikkoa kaikkina muina aikoina vuodesta. Minun jouluni syntyy hyvin pienistä asioista, niin kuin vaikka punaisista omenoista, kun muuten ostetaan lähes aina vihreitä. 

Jos minulta kysytään, niin jouluun ei kuulu mitään mitä pitää tehdä. Lapsille joulussa on tärkeää lahjat, mutta haluaisin heidän muistavan joulun kuitenkin erityisesti siitä, että vanhemmat olivat jouluna tavallista mukavempia ja enemmän läsnä. Uskon, että sellainen joululahja voi kantaa läpi elämän.

Kuten todettua, niin lähdin metsään omenakorin kanssa. Toisinaan lähden kameran kanssa metsäretkelle yksin, mutta yleensä en. Tälläkin kertaa maanittelin mukaani seitsenvuotiaani, joka aluksi ei ollut ideasta ollenkaan iloissaan. Kyseinen neitokainen on varsin napakka pukemaan tunteensa myös sanoiksi, joten naiselliselta väittelyltä ei vältytty. "Justjoo, sitten mun pitää varmaan taas pitää kädessä jotain kun sää otat kuvaa ja siinä käsi väsyy ihan sikana oikeesti! Sun pitää alkaa maksamaan mulle siitä, että mun pitää pitää aina kädessä jotain ja sää otat kuvia!"

Lupasin maksaa - en rahalla, vaan yhteisellä tekemisellä.

Kuinka ollakaan. Pääsimme vauhtiin kuvien kanssa, rullasimme villapaidan hihaa ja mallasimme käsiin suurimman omenan. Etsimme metsästä havuja ja asettelimme edellisenä päivänä leivottuja piparkakkuja terassilaudoitukselle. Tytär keksi idean havuista kiertämään pipareita "silleen vähän niinku ne ois niinku kehykset" ja kiipesi itsekin jakkaralle taideteosta kuvaamaan.

Ei tarvittu palkinnoksi yhteistä tekemistä yhteisestä tekemisestä. Ei puutunut käsi tai valitettu tylsyyttä. Ei vaadittu edes palkankorotusta. Kotiin palatessamme sain kuulla, että "oli oikeesti ihan sairaan kivaa ottaa niitä kuvia ja suunnitella kaikkee"

Ennen kuin menin metsään omenakorin kanssa, niin oli jo joulumieli. Retkeltä palatessamme samainen mieli oli tarttunut myös tyttäreeni. Joulumieli on sitä, että pikkusen palelee ja käsikin ehkä väsyy, mutta hyvä mieli kuittaa koettelemukset.

23.10.2017

IKKUNA TALVEEN JA ARVONNAN VOITTAJA

Metsä-korttisarja on nyt arvottu.
Voittajaksi arpakone arpoi Tanjan! Onnea voitosta, laitan sinulle viestiä.

Kiitos kaikille osallistuneille kauniista ja tärkeistä sanoista ja mielipiteistä.

21.10.2017

SYKSY MENI TALVI TULI

Tervehdys talvelle.
Meilläpäin kotimaan keskiosissa elellään vielä lähinnä syksyä, mutta syyslomalla Lapissa on päästy nauttimaan sekä syksystä, että talvesta.

Minä nautin. Jos kesästä ja syksystä, niin talvestakin. Pakkasen kanssa kiitos. Metsäretket ja pikkuvaellukset taittuvat parin asteen pakkasessa kevyiten - unohtamatta sitä, että eväät maistuu heittämällä parhaalta pakkasessa. Kuuma kaakao varsinkin. 

Toissa päivänä saimme retkiseuraksi kuvan Kuukkelin. Eilen tosin selvisi, että kyseinen kaveri ei ole ainoa ihmisiä lähentynyt Kuukkeli näillä main, vaan ovat varsin rohkeiksi heittäytyneet ihan porukalla. Sympaattinen lintu.

Veimme takapihalle poroja varten omenoita muutama päivä sitten. Sarvekkaita kavereita pyörii näillä main tiuhaan, mutta omenat ovat saaneet silti pakastua sammalikossa ihan rauhassa. Tällä hetkellä niitä peittää sen verran tuhti lumipeite, että joskohan löytyvät samasta paikasta vielä keväällä.

16.10.2017

MIKSI TEIN KORTTEJA, MISTÄ NIITÄ SAA JA ARVONTA

Tein kortteja.
Olen jostain mystisestä syystä jo vuosia halunnut tehdä kortteja. En ole kuitenkaan keksinyt, että millä tavalla lähden asiaa lähestymään. Kuvissa piisaa, mutta kuinka valitsen sieltä ne muutamat, joita lähteä korteiksi asti kehittelemään?

Sitten kävi niin kuin monesti käy. Kun ei mieti, niin vastaus tulee ihan itsekseen. Niin syntyi tämä Metsä-sarja. Aihe on tietenkin minulle tärkeä jo muutenkin, joten sitä kautta oli helppo lähestyä. Toisekseen mietin, että vaikka en ole mikään Tommy Tabermann, niin josko laittaisin kortteihin pieniä ajatuksia niistä asioista, joita olen oppinut uupumuksestani ja siitä parantuessa?

Näin ollen eräänä päivänä otin paperin ja kynän, pistin ne hyllyn reunalle ja lähdin viikkaamaan pyykkiä. Sitten tuli lause, kohta perään toinen. Kirmasin pyykkikasan ja paperin ja kynän väliä hyvän tovin. Ei siinä kauaa nokka tuhissut, kun paperi oli molemmin puolin täynnä ajatuksia. Mietin siinä lauseita katsellessani, että nuo on jostain tuolta mielen perukoilta tuohon paperille nousseet, joten aivan hyvin niitä voisi käyttääkin.

Päätin olla oman elämäni Tommy Tabermann. En niin  runollinen, enkä niin älykäskään, mutta jos oivallukset tulevat omasta kokemuksesta ja elävästä elämästä, niin on aivan varmaa, että ne koskettavat montaa muutakin.

Parhaan kommentin olen saanut naapurin lähes 80-vuotiaalta ihanalta tädiltä, joka soitti ja kertoi, että ei ole koko elämänsä aikana saanut niin koskettavia postikortteja. Silloin tiesin, että kannatti taas uskaltaa. Uskaltaa heittäytyä mukavuusalueen ulkopuolelle, tuoda rohkeasti julki tuntemuksensa ja luottaa siihen, että minut ymmärretään oikein. 

Näitä (ja muita, mutta niistä lisää myöhemmin) kortteja myynnissä Parolan aseman Joulumarkkinoilla 25.11 ja Ahjolan joulumyyjäisissä Nurmijärvellä 9.12. Jos et pääse osallistumaan ja haluaisit kortteja omaksasi, niin laitappa viestiä pienimustamokki ( a ) gmail . com

Laitanpa tähän vielä arvonnan.

Arvon sunnuntain 22.10 iltana onnettaren suosikille Metsä-korttisarjaa yhden setin (8 kpl). Osallistu jättämällä kommentti. Pelkkä puumerkkikin riittää, mutta mielelläni kuulisin, mikä näistä yllä näkyvistä korteista eniten uppoaa. Onnea arvontaan!

Ps. Instagramissa @pienimustamokki meneillään myös arvonta, jossa voit voittaa korttisarjan sekä itsellesi, että ystävällesi!

Arvonta on päättynyt, kiitos osallistuneille!

6.10.2017

ITSETUNNOSTA

Kerron teille tarinan.
Olin metsässä poimimassa kantarelleja. Kaikki kantarelleja poimineet tietävät, että osa sienistä on hyvinkin näkösällä, mutta suurin osa piiloutuu ruohikon, sammaleen ja milloin minkäkin aluskasvillisuuden sekaan ja pitää olla varuillaan, että ei astu päälle. Se on hirveän sääli, koska haluaisin nähdä ne kaikki. Ihastella ja arvostaa.

Palasin metsästä mökille, kaivoin sieniveitsen asemiin ja asettauduin portaalle putsailemaan. Siinä multakokkareita sutiessani huomasin yhtäkkiä miettiväni näitä kavereita yksilöinä. Siinä kädessäni oli kantarelli, mutta aivan erilainen, kuin mikään muu korissa olevista lajitovereistaan.

Laskin sen kädessäni olleen kantarellin terassille. Se näytti yksinäiseltä, jotenkin eksyneeltä. Asettelin sille muutaman kaverin vierelle. Aivan kuin se olisi ryhdistäytynyt! Ajattelin, että tässä on tämän kantarellin lähipiiri, vähän niinkuin perhe. Samaa sukua. Ne, joiden seurassa se oli hyvä ja täydellinen juuri sellaisena kuin oli. Se oli yksi tärkeä osa tätä lähipiiriä.

Sitten mietin, että mitenhän kantarelli reagoi, kun lähipiiriä laajennetaan vähän suuremmaksi joukoksi. Tässä kohtaa jo tunsin vahvaa yhteenkuuluvuuden tunnetta tätä pientä kantarellia kohtaan ja olin onnellinen huomatessani, että siitä tuli osa yhteisöä. Se alkoi kaveerata toisten lajitovereittensa kanssa. Oli yksi monista. Ei sen parempi tai huonompi. Aivan tavallinen kantarelli. Se oli mahtavaa huomata.

Erikoisia polkuja ajatukset joskus kulkevat. Mietin, että nämä kantarellithan ovat ihan niin kuin me ihmiset. Osa loistaa jo pitkän matkan päähän, mutta suurin osa miettii ihan liikaa, että olen vain tällainen. Niinkuin kantarellikin. Jos nyt ei ruohikkoon piilouduta, tai sammaleen taakse, niin jonkun taakse kumminkin. Vitsailun, vaatteiden, uhon tai nöyristelyn. Kun toivotaan olevamme jotain muuta kuin olemme. Vaikka kaikki se paras meissä on jo tässä.

Tuo kantarelli tuossa ensimmäisessä kuvassa on sinä tai minä. Se on aika orpona siinä - ajattelee, että olen vain tällainen. Lähipiirissä se loistaa ja suuressa joukossa huomaa, että kaikki me olemme erilaisia, eikä kukaan toista parempi.

Jokainen erilainen, yksilöllinen ja täydellinen. Yksi lättähattuinen, toinen pitempijalkainen. Kolmas varrestaan leveä, neljännellä ei jalkaa juuri ollenkaan. Viides sileä pinnaltaan, kuudes mutkalla jalastaan. Seitsemäs sorjasti supussa. Jokainen ulkoa erilainen, sisällä sama maku.

Jokainen nimeltään Kantarelli.

Siinä on rivissä me kaikki. Sinä ja minä.