22.5.2018

KAUNEIN MÖKKITULIAINEN

Lahjojen antaminen on mukavaa, mutta onhan niiden vastaanottaminenkin vaan aika mahtavaa!

Siskoni tuli perheensä kanssa mökille yökylään ja tullessaan toi mökkituliaiseksi tämän tekemänsä kauniin kranssin. On aina yhtä hienoa nähdä, kun ihminen käyttää lahjojaan. Kaikilla meillä on omat vahvuutemme ja lahjamme, muistetaan käyttää niitä rohkeasti. Minusta ei olisi tällaista kranssia tekemään, tunnustan sen reilusti. Joskus kateuden pistos sivaltaa rintalastaa ja silloin päädyn testaamaan asioita, jotka eivä tunnu omilta, mutta jotka voisin oppia. Joskus käy niin, että siitä syntyy jotain, mutta monesti ei ja se on ihan ok. Pääasia, että saa kateudeltaan kokeiltua, sen jälkeen voi vain vilpittömästi ihastella ja kannustaa. Osaa arvostaa entisestään.

Toivon, että tämä kranssi kuivuisi kauniisti ja sitä voisi pitää esillä koko kesän. Se on kuin hääjuhla, nimpparit ja syntymäpäivä samassa paketissa, roikkuessaan tuossa mökin terassilla. 

Käytä lahjojasi rohkeasti. Käyttämällä niitä vahvistut ja vahvistat - itseäsi ja heti sen jälkeen muita. 

18.5.2018

ILOITSE IHMINEN

Etsi, löydä ja iloitse.
Minä iloitsen siitä, että alkuvuoden vaikeudet alkavat pikkuhiljaa selkiytyä. Elämässä tulee vaiheita, kun ilon löytäminen tuntuu olevan kiven takana, joskus jopa sen alla. Epätietoisena ja surullisena on vaikea löytää ilon aiheita elämään, vaikka lopulta ei ole muuta vaihtoehtoa. Vaikeina hetkinä täytyy vain jaksaa luottaa siihen, että parempaa on edessä. Ja siihen luottaminen tietenkin on juuri vaikeimpina hetkinä helpommin sanottu kuin tehty.

Meillä kaikilla on välillä aikoja ja hetkiä, kun tuntuu, että ei minusta ole oikein mihinkään. Edellisenä päivänä on mennyt nukkumaan aivan tyytyväisenä itseensä ja omiin tekemisiinsä ja seuraavana aamuna herääkin epävarmana kaikesta. Kun silloin muistaisi, että onni syntyy siitä, että keskittyy hyvää mieltä tuoviin asioihin. Välillä tosin tekee oikein hyvää rypeä ihan urakalla, mutta johonkin sekin raja on vedettävä. Tiedän kyllä senkin, että vaikeimpina aikoina onni ei synny metsäretkestä, liikunnasta tai jäätelöstä. Ei ihmistä aina niin helpolla päästetä. Joskus ulko-ovesta poistuminenkin on jo suoritus itsessään ja silloin jos joskus tarvitaan uskoa ja toivoa parempaan huomiseen. 

Minä iloitsen siitä, että alkuvuosi on tuonut murheen lisäksi mukanaan myös hyviä asioita. Sellaisia, joista on saanut voimaa. Olen kammennut itseni lomalle, lyöttäytynyt seuraan, jossa on hyvä olla. 

Pääsiäisen korvilla löysin Instagramin kautta itseni varaamassa yösijaa Myllykylän tilalta. Tuolloin luonto ja ympäristö ei antanut vielä parastaan, mutta siitä huolimatta paikka ihastutti siinä määrin, että ehdin sinne tälle keväälle jo toisen kerran. Rauhaa ja lepoa, sitä se oli parhaimmillaan, vaikka valvoinkin toisen öistä murehtien. Ensimmäisenä iltana kävelyllä näimme tilan vieressä pellolla kolme valkohäntäpeuraa kirmaamassa auringonlaskuun. Toisena iltana pääsimme saunaan, jonka kauneutta ällistelimme taas suu auki.

Muistetaan rauhoittaa, etsiä ja löytää ne paikat, joissa tunnemme olevamme kotonamme ja tervetulleita omina itsenämme. Muistetaan rauhoittua ja löytää ne ihmiset, joiden seurassa saamme olla riittäviä juuri niin murheellisena ja epätietoisena tai iloisena ja tarmokkaana, kuin kulloinkin olemme.

17.5.2018

KIVIKKORINNE ON VALMIS


Niin ne vaan asiat yksitellen valmistuu.
Viime kesänä kekkasin, että yhdistän kasvihuoneen ja aitan näppärästi kokonaisuudeksi kivikkorinteellä ja terassilaudoituksella. Idea on edelleen mielestäni aivan mainio, mutta kasvihuoneellehan jouduimme sanomaan hyvästit talven jäljiltä, joten siinä mielessä suunnitelmat muuttui hieman. Mutta niinhän se elämässä tuppaa menemään.

Vuosi sitten revimme ensin maan auki aitan edestä rinteestä, sitten täräytimme siihen maanpeitekankaan, kaivoin kolosia erinäisille kasveille - sitten alkoikin kivien raahaaminen. Tämä sinänsä pienen oloinen projekti olikin kuitenkin luultua haasteellisempi, koska tontin muotojen vuoksi kivien roudaaminen esim. kottikärryillä ei ole mahdollista. Kivet piti kantaa tontin toiselta laidalta yksitellen tai sitten korissa muutama kerrallaan. Olen nakittanut muutaman vieraankin kivenkantopuuhiin, mutta nyt hoidimme homman loppuun eräs aurinkoinen toukokuun päivä ihan omin ja jälkikasvuni voimin. Lupasin nimittäin oikein rahapalkkaa, jos apunani kantaisivat viimeiset murikat aitan eteen. Ja niin me teimme! Kannoimme 60 isoa ja 60 pientä kiveä - ja sitten se oli valmis!

Vähän jännitti talven jäljiltä, että vihertääkö siellä rinteessä enää yhtään mikään. Oikein positiivinen yllätys oli, että vihertää! Pienesti, mutta vihertää kuitenkin. Elän toivossa, että nuo kaverit lähtisivät tekemään maagista työtään ja leviäisivät itse kukainenkin omilla alueillaan. Olen kyllä varautunut siihenkin, että istuttelen tuohon rinteeseen vielä kasvin jos toisenkin, jos nuo tämänhetkiset jäävät kovin pienialaisiksi.

Kasvihuone siis ei tykännyt talvesta. Seuraavaksi onkin sitten kaiken sen romun kerääminen. Onneksi kasvihuoneen istutuslaatikot on kiinteiksi rakennettu, joten säästän ne tottakai tälle kesälle. Ajattelin laittaa avolaatikoihin helppoja ja ulkoilmasta pitäviä kavereita, esimerkiksi hernettä ja mansikkaa. Eihän sitä tiedä, vaikka se laudoitus innostuttaisiin tekemään kasvihuoneen raunioille vielä tänä kesänä - tai sitten vaikka vuoden päästä. Nyt oon ihan mielissäni, että sain kuin sainkin kivikkorinteen valmiiksi. Se on jo nyt hyvä, mutta siitä tulee vielä parempi, kun aika ja luonto tekee tehtävänsä.

9.5.2018

JA NIIN TULI KESÄ

Vappuna.
Kuinka kummallista! Näistä kuvista on vain viikko, kun kävimme mökillä päiväseltään monen kuukauden tauon jälkeen. Vappu oli tiistaina, järvi oli jäässä ja melko talvista, vaikkakin siitä metrisestä kinoksesta olikin enää vain länttejä jäljellä. Lauantaina menimme uudestaan mökille ja sillä aikaa, tiistain ja lauantain välissä, oli järvi sulanut eikä luntakaan ollut enää kuin aitan edessä pieni läntti. 

Nyt kun tuntuu ihan kesältä, lämmintä riittää ja suomalaiset ovat vaihtaneet toppahousut narutoppiin, niin eihän se tunnu ollenkaan hyvältä kaivella näitä vapun kuvia esille. Kun kaikki on niin ankeaa ja kolakkaa. Mutta laitan nämä nyt tänne talteen ihan juuri siitä syystä. Että ensi vuonna muistaisin, että tänä vuonna vappuna oli järvi jäässä ja että parin päivän päästä se oli sula. Ja että kesä tulee joka vuosi pitkän odotuksen jälkeen yhtä yllättäen.

Nyt jännittää, että joko sitä uskaltaisi mökille oikein yökuntiin. Se se vasta oikea kesän merkki nimittäin on, kun mökkikausi korkataan.

Nautitaan auringosta!

4.5.2018

RIP KASVIHUONE

Kyllä oli itkussa pitelemistä, kun näin, miten julmasti talvi oli kohdellut rakasta pakopaikkaani.

Eipä tullut syksyllä mieleen, että kasvihuonetta voisi jollainlailla suojella. Eipä tullut mieleen sekään, että lunta tulisi niin järjettömän paljon, kun viime vuosina on lähinnä saanut ällistellä sen puutetta. Aiempina talvina kasvihuone ei ole ollut lumesta juuri moksiskaan, mutta nyt tulikin sitten kerralla oikein kunnon rykäisy.

Kyllä siinä vähän aikaa piti tosissaan nieleskellä. Entisen komean kennolevyisen toverini jäänteet makasivat lumikuorman alla niin masentuneen näköisenä. Entisestä lempipaikastani oli jäljellä enää kasa romua. Tuntui vähän, kuin luontoäiti olisi pettänyt minut pahimmalla keksimällään tavalla.

Järkytyksestä toettuani aloin mietiskellä niitä positiivisia puolia - onneksi en saanut siivottua kasvihuonetta koko viime kesänä ja onneksi en ehtinyt tänä keväänä laittaa siemeniä kasvamaan taimiksi. No, juuri muuta positiivista en keksinytkään. Sitten mielikuvitus lähtikin laukalle ja tajusin, että nyt on hyvä syy muurata tilalle se unelmieni ja haaveitteni kasvihuone! Juuri se sellainen punatiilistä ja ikkunoista rakennettu. Olisi tuntunut kovin turhamaiselta purkaa tämä hyvä ja ehjä kennolevyinen kaveri pois uljaamman tieltä, mutta nyt luonto päätti tämän asian puolestani. Luontoäiti vähän järkkäili.

Yksi kehotus teille jonka itse sain, tosin hieman myöhässä, mutta hyvänä vinkkinä kuitenkin. Te, joiden kasvihuoneet ovat vielä pystyssä: laittakaa talvea vasten vaikka pressu tai muu liukas materiaali kasvihuoneen päälle, jotta lumi pääsee valumaan katolta pois, eikä jää painamaan rakenteita lyttyyn. Se saattaa pelastaa ystäväsi rakenteet ja pidät omat kyynelkanavasi kuivina.

Eihän tämä lopulta mikään kovin suuri menetys ole, noin niin kuin elämän mittakaavassa. Mutta saahan se harmittaa! Nyt on onnessaan kuitenkin selailtu tori.fi-sivustoa ja etsiskelty tiiliä ja ikkunoita sopivien toivossa. Tänä kesänä kasvihuone onkin sitten avomallia - ajattelin nimittäin kerätä romun pois ympäriltä ja pistää istutuslaatikoihin mansikkaa ja hernettä kasvamaan. Onnistuuhan se niinkin. Teen luontoäidin kanssa sopivan kasteludiilin, sen verran se on nimittäin tässä kohtaa maksajan roolissa.

2.5.2018

MATKAMUISTOJA

Elämän varrelta tarttuu mukaan erinäisiä matkamuistoja.

Matkamuistot syntyvät kokemuksista. Toiset matkamuistot ovat niitä, jotka kantavat läpi vaikeiden aikojen ja toiset ovat niitä, joiden käsittelyyn saattaa kulua pitkäkin aika, joskus jopa koko elämä. Kumma homma, että aina tuntuu jonkun verran repussa kolisevan varovasti käsiteltävää matkamuistoa, vaikka sitä kuinka aktiivisesti tyhjentelisi. 

Tämä alkuvuosi on tarjonnut mukanaan sekä voimaannuttavia, että raskaita hetkiä. Tällaisina aikoina on tärkeää muistaa etsiä iloa pienistä asioista. On tärkeää tehdä niitä asioita, joista saa voimaa ja hyvää mieltä. Silloin on matkamuistopino enemmän positiivisen puolelle kallellaan. 

Iloa etsiskelin ja löysin reissusta viime viikolla. Kööpenhamina ja hyvä seura takasi sen, että tiukilla ollut pääkoppa sai parin päivän ajan ansaitsemaansa rauhaa ja lepoa. Naurua unohtamatta. Pään sisäinen matkamuistopankki ropisi roimasti plussan puolelle, edes hetkellisesti. Sen lisäksi mökille kantautui käytännöllisiä matkamuistoja. Niitä, jotka saa valita ihan vapaasti omasta vapaasta tahdostaan. Valitsin kauniita puukapustoja, bambukulhoja kesän jäätelöhetkiin, verkkokassin lähikauppareissuille sekä paloturvallisen kynttilänjalan. Solahtivat oikein nätisti keittiön hyllyyn kirpputorilöytöjen ja vanhojen tuttujen rinnalle.

Samalla aloimme suunnitella mökin keittiöremontin saattelemista loppuun ensi kesän aikana. Viime kesänä revin melko raakalla kädellä osan kaapeista ja laatoista irti ja raahasin ne adrenaliinihuuruissa kaatopaikkakeikkaa odottelemaan. Aika näyttää minä kesänä suunnitelmat toteutuvat, mutta voi että miten hyvää tekeekään, kun saa innostua! Innostua suunnittelemaan, miettimään ja tekemään. Toteutui tai ei, niin matkamuistopankki ropisi joka tapauksessa mukavasti plussan puolelle.

13.4.2018

INNOSTUMISESTA

Minä olen elämässäni ottanut jonkin verran osumaa sen takia, että innostun helposti.

Olen potenut siitä huonoa omaatuntoa. Olen ajatellut, että se on jonkinlaisen höveliyden merkki. Olen jonkun kerran ajautunut sen vuoksi myös ongelmiin. Olen ajatellut, että aikuinen ihminen osaa hoitaa edellisen asian pois, ennen kuin innostuu seuraavasta. Innostumisen vuoksi olen ostanut vuoden kuntosalikortin kolme kertaa ja käynyt siellä vuoden aikana kolmesti. Sen vuoksi hankin kaksi maalaustelinettä, joista toista en ole käyttänyt vuoden aikana kertaakaan. Sen vuoksi saatan unohdella asioita ja sen vuoksi mielenjuoksuni saattaa toisinaan olla varsin lennokasta.

Minä innostun helposti. Sen vuoksi olen varannut lomamatkan, vaikka rahan olisi voinut käyttää johonkin järkevään. Sen vuoksi tutustun uusiin ihmisiin kohtuullisen helposti ja osa heistä on jäänyt elämääni pysyvästi. Sen vuoksi olen löytänyt uusia harrastuksia, josta löytänyt toisia helposti innostuvia ihmisiä. Sen vuoksi olen hölkötellyt kymmenen kilometrin juoksukoulun sitkeästi läpi viikosta toiseen ja saavuttanut tavoitteeni. Sen vuoksi olen lähtenyt kokeilemaan uusia asioita, toteuttanut itseäni ja kokenut onnistuneeni. 

Minä olen onnistunut, epäonnistunut, turhautunut, iloinnut, surrut, ahdistellut, häpeillyt, loistanut ja rypenyt itsesäälissä. Oppinut. Siksi, koska olen innostunut ja yrittänyt. Siksi, koska olen uskaltanut innostua.

Innostuksen määrä on hyvä mittari omalle hyvinvoinnille. Kuinka osuvasti sanottu! Minäkin olen välillä rypenyt ihan huolella ja huomannut sen, että väsynyt tai ahdistunut mieli ei synnytä innostumista, ainakaan pidemmälle kuin seuraavaan hetkeen tähtäävää. On mieletön oivallus huomata, että jaksaa taas innostua! Silloin tietää, että asiat ovat menossa oikeaan suuntaan. 

Älä tavoittele onnea. Tavoittele iloa ja innostumista! Naura kanssani! Juostaanko kilpaa? Kuka osaa laulaa tämän laulun eniten nuotin vierestä? Tekee mieli lähteä matkalle - lähden! Montako kuperkeikkaa osaat tehdä veden alla? Kun murjotan tyhjästä - naurata minua. Kun naurat mielestäni oudolle asialle - lupaan nauraa kanssasi. 

Pidä kiinni ilosta. Pidä siitä kiinni kynsin hampain. Pidä kiinni ilosta varsinkin silloin, kun se tuntuu mahdottomalta. Juuri silloin et muuta voi, kuin tarrata hyvää mieltä tuoviin asioihin ja tunteisiin, kuin se olisi viimeinen tekosi. Lähdetkö kahville? Ostetaan isoin leivos mitä kahvilasta löytyy!

Uskalla innostua! Innostuminen on elintärkeää. Innostuessaan ihminen on parhaimmillaan. Parasta on, kun päähän putkahtaa jokin mainio idea, suuri tai pieni, ja huomaa innostuvansa. Olen sitä mieltä, että lopulta ei ole tärkeää kantaako innostus edes tuumasta toimeen. Tärkeintä on, että mieli on virkeä ja ideoilla on lupa syntyä.

Toisinaan idea on niin maukas, että se on aivan pakko toteuttaa. Ensihuuman jälkeen iskee pelko innostuksen lopahtamisesta - mitä jos tämä into ei kannakaan maaliin asti? No sitten ei kanna! Ei kesken jättäminen ole luovuttamista. Hyvä idea kantaa valmiiksi vaikka sitten vuoden tai viiden päästä, jos ei nyt. Nauti tämän hetken innostumisesta. Olet onnekas.

Uskalla innostua! Ihan mistä vain, ja elämästä ylipäätään.

(Kuvat otettu ihanalta Myllykylän tilalta, joka sijaitsee Ypäjällä ja josta rauhaa kaipaava ja elämästä innostuva ihminen löytää itselleen mitä pehmeimmän pedin ja maukkaimman aamupalan.)